Esman Ratsastuskoulu

Ratsastuksenopettajan sana

23/11/2023

Hevosen voi kouluttaa huipulle täysin ilman väkivaltaa

Tanskan TV2 on julkaissut dokumentin Tanskalaisen Andreas Helgstrandin tallilla salaa kuvatusta materiaalista, jossa käytetään hevosia kohtaan pakkokeinoja ja suoraa väkivaltaa.

Kyseinen ratsastus- ja koulutustapa ei millään tavalla edusta nykypäivää ja on täysin hyväksymätöntä.

 

Hevosen pakottaminen sietämään epämukavaa oloa, pelkoa, kipua ja ahdistusta ajaa sen lopulta opitun avuttomuuden tilaan, jolloin hevonen lakkaa puolustautumasta ja kertomasta omista tuntemuksistaan. Ikävä kyllä useat ihmiset pitävät näitä hevosia hyvin ratsastettuina ja koulutettuina, pomminvarmoina joka tilanteessa ja hevoset menevät hyvin kaupaksi. Raha liikkuu, hevoset siirtyvät uusille omistajille, jotka ovat vielä tyytyväisiä hevoseensa, joka vain on ja kulkee kuin kone minne pyydetään ja kestää paljon asioiden toistamista ja fyysisesti vaativaa ratsastusta.

 

Vuonna 2011 maalasin tämän kuvassa olevan taulun, sillä koin niin valtavaa ahdistusta siitä, mihin hevosia pakotetaan ihmisen omien halujen tähden. Taulun nimi on Happy Athlete?

Hevosten kanssa työskentelevänä ja hevosalan ammattilaisena minulle oli käsittämätöntä, että tätä tapahtuu. Vielä käsittämättömämpää, että nyt, vuoden 2023 lopulla puhumme edelleen samasta asiasta huippu-urheilun kohdalla. Meillä on valtavasti hyviä esimerkkejä ratsastajista, jotka ovat vieneet hevosensa huipulle ilman väkivaltaisia metodeja.

 

On kuvottavaa, että Andreas Helgstrand kouluratsastuksen Olympiamitalisti, MM -hopeamitalisti ja vaikka mitä muuta tukee omalla toiminnallaan hevosten rääkkäystä. Samanlaiseen käytökseen ja hevosten pahoinpitelyyn syyllistyvät monet muut huippuratsastajat eri ratsastuksen lajeissa.

 

 

On kaksi eri asiaa alistaa hevonen tahtoonsa tai kouluttaa hevonen tekemään asioita yhdessä

 

Oppiminen ei ole aina nuorelle hevoselle helppoa ja joskus tulee tilanteita, joissa hevosen kanssa keskustellaan asioista. Ensimmäiset jalkojen pesut, kiinni sitominen, ojan ylitys, poispäin tallilta ratsastus, yleensäkin kaikki uusi voi aiheuttaa hevosessa vastustusta, koska asiat ovat uusia ja pelottavia.

Reaktiivinen hevonen saattaa pakenevana eläimenä käyttäytyä joskus liioitellun rajusti ja tilanteet voivat eskaloitua nopeasti, sille emme aina mahda mitään, mutta se kuinka ihminen tähän reagoi on valinta. Koskaan vastaus ei saa olla väkivaltaa missään muotoa. Raippa on merkinantoväline, sillä ei lyödä. Apuohjilla hevosta ei sidota asentoon, jossa se on puolustuskyvytön. Kannuksilla ei koskaan potkaista hevosta. Kannuksen idea on antaa merkki pienellä hipaisulla. Ihan jokainen asia, kuolain, apuohjat, raippa tai kannus muuttuvat ihmisen käsissä väkivallan välikappaleiksi, kun ihmisen mielenhallinta pettää ja ratsastaja muuttuu pedoksi, jonka tarkoitus on alistaa hevonen tahtoonsa.

 

Maailman huipulla, pikkutalleilla ja aktiiviharrastajien piirissä on valtavasti tietoa, taitoa ja osaamista. Alan ammattilaisena väitän, että hevoset nauttivat työstä ja tekemisestä ihmisen kanssa, kun niitä ymmärretään oikein eläimenä ja yksilönä.

 

Oma kokemukseni alalta on opettanut minulle, että hevonen käyttäytyy ns. hankalasti silloin kun se ei fyysisesti tai psyykkisesti kykene siltä vaadittuun tehtävään. Takana voi olla kipua, pelkoa, eroahdistusta, fyysistä kehittymättömyyttä, monenmlaisia eri syitä.

Mikä ajaa ihmisen viemään hevosen vielä pahempaan järkytyksen ja paniikin tilaan väkivallalla kun tilalle tarvittaisiin vain ymmärrystä ja lisää aikaa oppia asioita?

 

Yksi suuri syy on raha. Myyntihevosbisnes on raakaa hommaa. Jos hevonen hyppää 10 cm korkeammat esteet, sen hinta voi nousta kymmeniä ja taas kymmeniä tuhansia euroja. Jos kouluhevonen antaa puristaa itsensä lyhyen pakettiin ja kestää pää ryntäissä epämukavassa tilassa pitkiäkin jaksoja puolustautumatta, siitä maksetaan maailmalla satoja tuhansia enemmän. Jos ravihevonen juoksee nopeammin kipeä jalka piikitettynä, apuaisojen välissä suorempana pää sidottuna ylös kovilla suuvälineillä sen hinta nousee kymmeniä tuhansia…  Puhumattakaan Hunter-hevos bisneksestä, jossa halutaan nähdä tasaisia ja lähes flegmaattisia hevosia esteradalla. Kuinka moni on miettinyt, minkälaista koulutusta se vaatii?

Hullu maailma, jota hevosenostajat pitävät hengissä.

 

On tärkeää, että nämä räikeät eläinten kaltoinkohtelut nostetaan esiin ja toimintaan puututaan.

 

 

Esma

 

 

 

 

22.3.2023

”Täydellinen perheratsu”   ”Loistava juniorihevonen”   ”Joka tädin unelma”

 

HYVÄ HEVONEN HARRASTERATSASTAJALLE?

 

Hyvä harrasteratsu on maltillinen reaktioissaan ja juniorihevosen hermot on oltava rautaa.

Herkkä ja nopea hevonen, joka stressaantuu helposti, tarvitsee rinnalleen pelottoman, taitavan ja varman hevosihmisen. Silti harrastajille myydään reaktiivisia, nopeasti syttyviä hevosia, joiden hallinta on haastavaa jopa ammattilaisille. Jos hevonen pyörähtää häntä kaarella taluttajansa ympäri äänistä tai liikkeestä ja pyrkii taluttajansa edelle, hirnuu tai kuopii malttamattomana selkään noustessa, rauhallista harrastuskaveria etsivän kannattaa jo tässä vaiheessa sanoa kiitos ja näkemiin eikä kokeilla hevosta sen pidemmälle.

Suomeen tuodaan koko ajan harrastekäyttöön sopimattomia hevosia, joita myydään harrasteratsujen hintaluokassa. Tavallisen riviharrastajan on lähes mahdotonta tietää, että näistä hevosista ei ole turvallisiksi perhehevosiksi ennen kuin on sen kantapään kautta oppinut. Asiaa ei helpota se, että niitä myyvät eteenpäin suomalaiset välittäjät, jotka esittävät hevosta toimivana harrasteratsuna. Moni haasteellinen hevonen pärjää ammattilaisen ja pelottoman harrastajan käsissä ihan hyvin ja saattaa rauhoittua. Suurin osa harrastajista kuitenkin etsii vähemmän vauhtia ja vaaratilanteita tarjoavaa matkakumppania.

 Usein myytäväksi tuotu hevonen saattaa olla uudessa myyntitallissa varovainen ensimmäiset viikot ja peittelee esimerkiksi vatsahaavan aiheuttamia kiputiloja ja myyjän mielestä on ihan kelpo hevonen ratsastaa ja käsitellä. Joskus ratsastus ratsuttajan toimesta saattaa olla niin määrätietoista ja vahvaa, ettei hevonen kerta kaikkiaan näytä kipuoireitaan ja ongelmakohtia ratsutuksessa ratsuttajan alla.

Jos hevonen tuodaan Suomeen tai pikkutallista isompaan myyntitalliin ja laitetaan heti myyntiin, ja pahimmillaan myyntivideot saatetaan tehdä heti ensimmäisistä ratsastuksista – hevonen takuuvarmasti peittelee ongelmiaan epävarmassa mielentilassa, eikä kukaan voi tietää miten hevosen käytös muuttuu sen kotiutuessa ja uskaltaessa näyttää ulos omia mielentilojaan.

Varma ja päättäväinen ratsastaja saattaakin saada hetkellisesti hevosesta esiin sen parhaat puolet ja se saattaa aivan hyvin toimia ok. Usein myyjä tietää jo edelliseltä omistajalta hevosella olevan kuitenkin ongelmaksi koettua käytöstä. Toisinaan ihmettelen, onko välittäjät tosiaan niin naiiveja, että he uskovat näiden hevosten pärjäävän harrastelijaomistajien kanssa siinä missä taitava tai peloton ratsastaja tekee tilanteeseen pikakorjauksen? Jos mielikuva hevosesta rakennetaan ensimmäisten viikkojen perusteella uudessa ympäristössä hevosen taustaa sen enempää miettimättä, myydään ostajalle vain sen tasoista hevosta kuin se suorituskyvyn perusteella siinä hetkessä on. Hevosen luonteesta ja sopivuudesta harrasteratsastajalle ei ole mitään takeita eikä semmoista voi myyjä ostajalle lupailla.

Ostajan täytyy selvittää itselleen ennen kauppoja: Minkälaisen hevosen haluan?

Kirjoita vaikka paperille ne asiat mitä harrastukseltasi ja hevosesta toivot.

Mieti minkä asioiden edessä olet valmis joustamaan ja mitä pidät kaikista tärkeimpänä.

Kun olet listannut toiveet, mieti tarkasti kohtaako toiveet ja vaatimukset käytettävissä olevien taloudellisten resurssien kanssa.

Jos laitat hevoseen odotuksia, joita se ei alun perinkään voi täyttää, tulet varmasti pettymään.

Tämä pettymys kaatuu usein myyjän niskaan. On eri asia, jos myyjä johtaa tahallisesti ostajaa harhaan tai ostaja asettaa hevoseen toiveita, joita myyjä ei ole edes hevosesta luvannut.

Upea erikoinen väri ja muhkea otsatukka – joka tädin unelma.

Myyjä ei tässä myyntitekstissä myy ratsastettavuudeltaan joka tädin unelmaa, vaan lupailee hevosen värin ja ulkoisten ominaisuuksien olevan joka tädin unelma. Jos hevonen sitten pelkää kuollakseen kiviä metsässä ja ryöstää kiitolaukassa kotiin, se on sitten aivan toinen juttu.

Jos käytettävissä on vain vähän rahaa ja olet sen vuoksi valmis joustamaan monista hevosen ns. hyvistä ja turvallisista harrasteratsun ominaisuuksista, mieti tarkkaan oletko valmis ja riittävän taitava koko siihen työmäärään, haasteisiin ja riskeihin, joita tulet uuden hevosesi kanssa kohtaamaan.

Harrasteratsusta täytyy tietää sen taustat

Parasta on ostaa harrastehevonen omistajalta, joka antaa tarkat ohjeet ja kuvaukset hevosesta, saat listan ruoista, kengitysvälit ja madotukset. Omistaja vielä kertoo minkä värisistä puomeista hevonen ei pidä ja kuinka se ohittaa autot hiekkatiellä, pitääkö se koirista tai pelkääkö lastenvaunuja. Mitä enemmän tietoa hevosestasi saat ennen ostoa, sen parempi. Jos tieto tuntuu vähän hömpältä, älä välitä. Hevosen omistaja varmasti tuntee hevosensa parhaiten juuri sillä hetkellä ja häntä kannattaa kuunnella.

Hyvä harrastehevonen katsoo ensin ja liikkuu vasta sitten

Tämä ei tarkoita, että hevosen tarvitsee olla laiska, mutta sen tulee olla perusluonteeltaan tarkkailija eikä ”pakene ensin 10 m ja katsoo sitten tapahtuiko jotain” tyyppinen hevonen. Hyvän harrasteratsun tulee mieluummin haluta läheisyyttä kuin vältellä kontaktia ihmisen kanssa. Sen tulee olla utelias ja lempeä. Yleisesti ottaen harrasteratsu ostetaan kaveriksi ja sen kanssa halutaan jakaa kontaktia. Aika simppeliä ja selvää. Karsinassaan hermostuneena pyörivä ja seiniä potkiva eroahdistuksesta kärsivä stressaantunut hevonen tuskin vastaa sitä kuvaa, jonka harrastelija toivehevosestaan rakentaa.

Eihän harrastehevosen pitämisessä ole mitään järkeä, jos se ei anna sinulle enemmän positiivisia fiiliksiä kuin mitä koet negatiivisia. Jos hevosen kanssa pärjääminen vie kaiken huomion, etkä edes muista koska viimeksi ratsastamaan oli kiva mennä  ja musta pilvi valtaa toistuvasti mielen hevosta pohtiessa, ei semmoisesta harrastamisesta jää käteen niitä iloja, mitä kivan hevosen kanssa touhuaminen tuo elämään.

Harrasteratsua etsivälle on usein toiveena, että hevonen on enemmän maltillinen kuin nopea, easy going. On tärkeää, että rakasta lajia voi harrastaa pelkäämättä. Ratsastukseen liittyy aivan tarpeeksi hallitsemattomia riskejä ilman, että tarvitsee varoa hevosen arvaamatonta käytöstä.

Miksi ongelmahevoset ovat usein lasten ja nuorten ratsuina?

Näiden nopeasti syttyvien ja epävarmojen yksilöiden selkään laitetaan usein nuoria, naapurin tyttö joka innoissaan haluaa ratsastaa. Ongelmahevonen/poni jopa myydään tietoisesti alaikäisille junnuponeiksi tai -hepoiksi, nuori on innoissaan ja vanhemmat eivät ymmärrä lajin riskejä ja osaa varoa. Tässä kohtaa on aikuisella aina vastuu. Jos hevonen tiedetään haastavaksi tai osaamattomaksi ja aikuinen päästää alaikäisen vaikean hevosen selkään, ottaa hän suuren riskin.

Jokaisen ratsastavan aikuisen tulisi ajatella asia ehkä näin päin: Jos et itse halua/uskalla ratsastaa hevosella/ponilla, et laita ketään alaikäistä sen selkään.

Mikä sitten on myyjän vastuu myydessä pystyyn nousevaa tai ojaan peruuttavaa hevosta tai ponia juniorille sopivana ratsuna kertomatta ongelmakäyttäytymisestä rehellisesti ostajille?  Entä jos reippaalle ja pelottomalle juniorille sattuu ikävästi. Kenellä on vastuu, kun onnettomuus sattuu?

Vastuu on aina aikuisella, hevosen omistajalla, joka antaa luvan alaikäisen ratsastaa hevosellaan.

Myyjän vastuuta sitten puidaankin usein oikeudessa. Jos myy tietoisesti viallisen tuotteen kertomatta viasta ostajille, on vastuu myyjän.  Näitä sitten usein oikeudessa pohditaan, oliko vika tiedossa vai ei.

Väitän, että usein vika on tiedossa, mutta vikaa vähätellään ja syytä vieritetään harrasteratsastajan osaamattomuuden piikkiin. Myyjien tulisi kuitenkin tunnistaa, että harrasteratsastajat ovat usein hyvin osaamattomia ja lähtökohta tulisi olla, ettei ensimmäistä hevostaan hankkivalle harrastelijalle myydä mitään muuta kuin se kaikista tasaisin ja kiltein hevonen, jonka itsetunto kestää vaikka helikopterin laskeutumisen ratsastuskentän toiseen päähän.

Sanotaan, että meillä on hevonen, joka stressitason noustessa suoranaisesti ”räjähtää ilmaan” ja pukittaa rajusti. Hevonen on ns. kiltti, kunnes sen stressitason raja ylitetään. Stressitasoa nostaa esim. epäselvät avut, pitkäkestoinen paine suuhun, painetta esteistä tai kaveri ottaa vierestä nopean laukan. Tai ehkä ratsastaja yksinkertaisesti heiluu satulassa liikaa ja hevonen hermostuu.  Hevonen räjähtää, kun se jätetään kesken ratsastuksen yksin maneesiin ja kokee eroahdistusta. Syitä voi olla monia. Harrastelija luuli ostavansa kiltin hevosen ja päätyy sairaalaan lonkka murtuneena, aivotärähdyksen saaneena ja peloissaan. Ajatus oman harrastehevosen selkään nousemisesta tuntuu kauhistuttavalta.

Kenellä on vastuu siitä, että hyvin reaktiivisia ja stressiherkkiä hevosia päätyy harrastelijoiden käsiin?

Hänellä, ehkä ammattilaisella, joka tekee reaktiivisen hevosen alkukoulutuksen ja toteaa hevosen itselleen liian haasteelliseksi. Vai hankalaksi luokitellun nuoren hevosen sopuhinnalla projektihevoseksi ostaneelle seuraavalle, edellistä hurjapäisemmälle ratsuttajalle, joka ottaessaan hevosen talliinsa tietää hevoseen liittyvät riskit. Onko vastuu hänellä, hevosmaailman hurjapäällä, joka saa tämän reaktiivisen projektihevosen toimimaan niin hyvin, että se myydään eteenpäin sisäänratsastettuna? Vai sitä seuraavilla välikäsillä, joiden kautta hevosta myydään jo luotettavana ja kilttinä perhe/ juniori tai puskaratsuna? Hevosen hinta lisääntyy jokaisen välikäden jälkeen, mikä ei tee hevosesta kuitenkaan helppoa harrasteratsua.

Tai toisenlaisessa tapauksessa, onko vastuu ratsuttaja välittäjällä, joka löytää halvan, kouluttamatta jääneen pihan perälle unohtuneen hevosen, tekee sille pikaisen peruskoulutuksen ja muutaman kuukauden hevosta siistittyään, lihotettuaan ja satulaan opetettuaan myy sen jo seuraavalle välittäjälle, joka tässä kohtaa varmana asiastaan laittaa hevosen myynti-ilmoitukseen ”joka tädin unelma” ja hintaakin voi jo lisätä muutaman tuhatlappusen lisää.  

Hevosen käytöstä ei kannata vähätellä ja ajatella että edellinen ratsastaja on aiheuttanut sille pahaa oloa ja siksi se on vähän häijy ja hankala, mutta nyt minä ratsastan nätimmin ja pidän siitä parempaa huolta ja hevonen muuttuu kiltiksi ja lopettaa jännittämisen. Epäilen suuresti. Helppo ja sosiaalinen hevonen on kiltti, vaikka se olisi joutunut hiukan huonommalle kohtelulle. Se voi olla arka ja varovainen mutta ei häijy ja päällekäyvä. Hevosen peruskäytös seuraa sen mukana. Jos etsin perheratsua myös junioreiden käyttöön, hevonen ei saa tulla lasten luo korvat luimussa ja kääntää takapuolta karsinaan mennessä.

Onko pukittavalla ponilla kipuja, epämukavuutta vai pelkoa? Onko hevosen fyysinen tila syypää pahaan oloon? Eikö hevonen yksinkertaisesti pidä harrasteratsastajista sen selässä?  Onko hevosta edes koulutettu kunnolla?  Voiko sitä kiinnittää riimusta keskinaruihin? Tietääkö hevonen kuinka sen kuuluu kävellä talutettaessa?

Selvitetään siis ostettavan hevosen tallikäytös ja aiempi historia. Kuka sen on kasvattanut ja mitä tälle hevoselle on ennen minua tapahtunut. Jos hevonen on suomessa kasvatettu, aivan loistavaa! Silloin salapoliisintyö on jo helppoa.  

Vastuu on toki myyjällä mutta myös ostajan on oltava hereillä. Mitä minä etsin, keneltä ja millä hinnalla? En voi saada upeaa valmista harrasteratsua muutamalla tuhannella eurolla avaimet käteen periaatteella. Jos ostaa projektin on laskettava monen kuukauden, jos ei vuodenkin palkka ammattilaiselle koulutustyöstä.

Jos hevonen kärsii useista eroahdistuksen oireista ja stressitaso on korkealla, se ei ole harrastelijan käsiteltävissä ilman ammattilaisen valvontaa ja tukea. Eroahdistusta ja stressiä käsitellen seuraavassa blogissani.

Vakavasta eroahdistuksesta kärsivä on aina ammattilaisen käsiteltävä hevonen, sillä jo aivan pienin ärsyke voi laukaista vaikean käytöksen. Paniikissa hevonen toimii sen sisäisten pakoreaktioiden mukaan ihmisen toimista välittämättä.

Minulla ja muilla ammattilaisilla on vinkkejä, kuinka eroahdistuksen kanssa pärjätään ja jopa kokonaan selätetään. Vaikeastakin hevosesta saadaan mukava harrastushevonen sen oikean yksilöllisen luonteen pysyessä kantavana myös yksin ollessa. Toisinaan eroahdistushevonen vaan on liian stressiherkkä kestämään ympäristön olosuhteiden haasteita ja sille täytyy löytää uudenlainen ympäristö ja käyttö, jotta stressi saadaan pidettyä poissa tai ainakin kurissa.

Harrastehevoselle on siis yksi vaatimus ylitse kaiken. Sen täytyy olla ns. kiltti käsitellä joka tilanteessa eikä se siis saa kärsiä eroahdistuksesta.

Harrastehevosen stressitason kynnys on oltava korkea.

Jos se vastavuoroisesti hyppää vähän huonolla tekniikalla tai sen skouppi ei riitä isoille esteille, sen lavat eivät ole kouluratsastukseen riittävän irtonaiset tai kintereissä on vähän sanomista – aivan sama.

Harrastehevosen kanssa pärjätään valmentajan, fysiikan huollon, kengittäjän ja eläinlääkärin avulla pitkällekin vähän puutteellisilla fyysisillä palikoilla, mutta hyvähermoista ja vakaata omistajalle sopivaa harrastehevosta ei valmentaja reaktiivisesta ja stressiherkästä pakoeläimestä tee.

Hyvän ja luotettavan harrastehevosen kouluttamiseen menee monta vuotta. Sille täytyy opettaa kaikki asiat kengityksestä kuljettamiseen, jalkojen pesuun, valmennustilanteisiin ja muiden hevosten kohtaamiseen. Sille opetetaan, että ihminen on semmoinen hassu otus, joka keksii sille koko ajan kaikenlaisia omituisia juttuja, mutta niitä nyt vaan tehdään eikä siihen kuole.

Hyvähermoiselle, vakaalle ja perusluottavaiselle hevoselle tämä perusasioiden koulutus vie vain jokusen vuoden eikä se ole edes hankalaa. 6-vuotias hevonen voi olla jo aika hyvällä mallilla ja 8-vuotias ihan valmis harrastehevonen.

Hevosen ostohinta

Ikävä kyllä hevosen hinta ei takaa hyvää koulutusta eikä sitä, että hevonen on alun perin hyvät hermot omaava vakaa yksilö.

Jos netissä myydään hyväsukuinen puoliverinen, ammattilaisten kouluttama lahjakas hevonen ok röntgenkuvilla ja muutamilla kisavideoilla 8-vuotiaana hintaan 10  – 15 000 euroa, joku herätyskello pitäisi ostajalla soida. Jossain on mätää.  Tämän hevosen hinta pitäisi olla 60 000 – 120 000 euroa ja kisatuloksia pitäisi olla jo pitkä rivi.

Puoliveristen hevosen ostosta ja mistä hinta koostuu, kirjoitan vielä oman blogin tämän lisäksi.

Jos myydään kymppitonnilla  8-vuotias eestinhevonen tai muu kylmäverisempi hevonen, se on todennäköisesti ihan kiva hevonen.  Suomenhevosten hinnoittelulla on omat sääntönsä, joihin vaikuttaa niin ravihevostausta kuin myös väri ja merkit. Kivan suomenhevosratsun voi löytää kymppitonnilla mutta täytyy olla tarkkana, ettei maksa kymppitonnia lahjakkaasta suomenhevosravurista, suvukkaasta tammasta tai valkeista jouhista, jos on ratsua etsimässä. Hinta ei takaa soveltuvuutta käyttöön.

Puoliveristen hintoja nostaa kapasiteetti, eli hevosen kyky venyä kilpailusuorituksiin este- tai kouluratsastuksessa. Myös joidenkin erikoisrotujen hintaa nostaa erikoisrodun lisä. Korkea hinta ei kuitenkaan takaa hevosen luonteesta ja sopivuudesta harrastelijalle yhtään mitään.

Hevoskauppias ja välittäjä

Ensinnäkin välittäjä ottaa aina välityspalkkion. Yleensä se on 10 % kauppahinnasta. Kun välittäjä on hyvä ja luotettava, on maksu kohtuullinen ja paikallaan tehdystä työstä asiakkaalle sopivan ratsun löytymiseksi.

Toinen asia tietysti on, voiko harrastaja luottaa hevosia ammattimaisesti myyviin toimijoihin?

Näin ei ikävä kyllä aina ole. Jos välittäjiä on useita ja hevosen hinta on 6 500 eur, voi jokainen jo päätellä millä hinnalla myyjä myy hevosta tai on sen ketjun ensimmäiselle välittäjälle myynyt. Hevosen päätyessä Suomeen välittäjiä on ketjussa jo usein 3 tai 4. Jos hevosesta ei vielä haluta luovuttaa tietoja joko myyjän tai entisten omistajien toimesta ja olet harrastelija – unohda se hevonen.

Ulkomaisiin välittäjiin ei voi luottaa senkään vertaa. Suomi on kaukainen maa ja tänne on hyvä dumpata hevoset, joita ei muualle haluta. Koska Suomi on syrjässä, harva jaksaa aloittaa taistelua ja yrittää palauttaa hevosta takaisin, vaikka Irlantiin kaupan epäonnistuessa.

Tarkkana on oltava. Myös Viron, Latvian ja Liettuan kautta Suomeen tulee kaikenlaisia hevosia, tässä on välikätenä monesti suomalainen toimija, joka tuo halpoja hevosia isojakin määriä vuosittain. Suurinta osaa ei pitäisi tuoda Suomeen lainkaan, koska niillä ei ole minkäänlaista arvoa Suomessa suomalaisille harrastajille millään mittarilla laskettuna.  Usean Suomessa yli 8 000 eurolla myydyn hevosen hinta on ollut naapurimaissa alle 3000 euroa muutamaa kuukautta aiemmin. Kallis laivalippu Itämerellä on joillekin hevosvälittäjille, kun hevosten hinta nousee rajan ylittäessä yli kaksi kertaa ostohintaa korkeammaksi.  Aivan turha on minulle tulla sanomaan, että suomalainen myyjä ei tiennyt hevosten epämääräistä taustaa ja todella alhaista kauppahintaa ennen Suomeen tuloa. Kyllä ammattilainen näkee mitä välittää ja hänen täytyy tietää keltä ja mistä oloista hevoset myyntilistoilleen hankkii.

Ja muistakaa, että semmoista ei olekaan, kuin varma ja turvallinen hevoskauppa.

Hevoskauppaan liittyy aina riski. Aina ei myyjä ole tietoinen hevosen piilevistä vioista. Kun hevonen tuodaan Euroopasta Suomeen, se saa hokit jalkaan ja laitetaan jäätikölle kävelemään ja liikutetaan tiiviillä pohjalla, jossa hokki puree tiukasti kiinni, saattaa kaikkien yllätykseksi hevosen piilevät ongelmat nousta pintaan.

Myös käytöshäiriöt voivat tulla yllätyksenä joissain tapauksissa. Hevonen saattaa olla asunut kauan edellisessä kodissaan ja saattaa kokea kovaakin eroahdistusta laumastaan uudessa paikassa. Tässäkin auttaa tieto hevosen aiemmasta elämästä, jotta hevonen saadaan tuntemaan olonsa turvalliseksi ja kotiutuminen uuteen talliin ja totuttelu uuteen elämään saadaan aloitettua hevosen kannalta suotuisasti.

Itse pidän aina hevoseen käyttämääni rahaa riskisijoituksena, jolle en odota katetta. Se raha oli ja meni. Jos minulla ei ole varaa ajatella niin, en voi ostaa hevosta.

Hevoskauppa on siis aika villiä.  Myyntitallien pitäminen ainakaan Suomessa ei kannata taloudellisesti, koska siihen liittyy valtavat riskit. Jos yritys myy hevosen, on laki ostajan puolella. Tämähän on toki hyvä niin kauan kun laki toteutuu oikein. Ostaja voi kuitenkin palauttaa hevosen yritykselle hyvinkin vaatimattomin perustein vielä 5 kk kaupasta. Harva hyvä ammattitaitoinen välittäjä haluaa sekoittaa lusikkaansa tähän soppaan Suomessa. Siksi kotimaassa toimii monenlaista yrittäjää, niin kutsuttuja ammattilaisia, joiden oma ammattitaito ei edes riitä näkemään, että myytävässä tuotteessa on paljon ns. vikoja eli riskejä myyjälle ja ostajalle.

Kun tämä myyjä sitten myy tätä ongelmavyyhtiä sanoilla ”ihanat jalkatupsut ja valloittava pörrötukka sulattaa jokaisen sydämet” tai tasapainotonta väärää laukkaa kulkeva hevonen myydään sanoilla osaa vastalaukat. Yksi pahimpia; jännittyneenä esteen ylihyppäävät hevoset, Harrastelija on suurissa ongelmissa ilman hyvää ja osaavaa jatkokoulutusta ja / tai taitavaa ratsastajaa varovaisen ja epävarmasti ylihyppäävän hevosen kyydissä. On myös niitä räikeitä tapauksia, joissa hevonen on rauhoitettu esim. videointeihin tai koeratsastukseen tai sitä on lääkitty kipulääkkeillä.

Tälläkin hetkellä blogia kirjoittaessani tiedän Suomessa olevan myynnissä hevosen, jonka selkään en päästäisi omaa lastani tai oppilastani, saati nousisi itse sen selkään.

Möin hyväsukuisen nuoren hevosen sopuhinnalla takaisin ulkomaille projektihevoseksi osaaviin käsiin, sillä hevosen pakoreaktio laukesi nopeasti ja yllättäen ja toistuvasti. Hevosen käytös oli silloin vaarallinen hevoselle itselleen ja ihmiselle.

Nyt hevonen on palautunut takaisin Suomeen joitain vuosia vanhempana ja sitä myydään hyvänä juniorihevosena. On upeaa, että hevonen on saatu ratsastajan alla toimimaan, mutta hyvää juniorihevosta siitä ei tule ikinä. On ikävää, että hevosen historian tärkeät osat eivät kulkeudu hevosen mukana, ja jos kulkeutuukin, se jätetään ostajille kertomatta. Ammattilaisena tiedän, että hevosen käytös kehittyy monesti toivottuun suuntaan ja se oppii hallitsemaan omia reaktioitaan. Perusluonne sillä on kuitenkin sama ja reagointi hankalissa tilanteissa on siellä pohjalla. Koska raja ylittyy, sitä on vaikea arvioida. Ehkä ja toivottavasti ei enää koskaan.

Miksi ostaja ei kysy hevosen historiasta entisiltä omistajilta kaupanteon ollessa käsillä?

Jos kukaan ei kysy markkinoilla olevien hevosten historiasta, tieto ei kulje. Ostajat ovat ihmeen laiskoja kyselemään entisiltä omistajilta hevosen historiaa.  Passiin ei voi kirjoittaa ” tämä hevonen saattaa nousta pystyyn, jos pidät kiinni kuolaimesta, kun sen selkään nousee.” tai ”Tätä hevosta ei voi satuloida kiinni sidottuna, koska se saa vetopaniikin ja kaataa itsensä maahan käytävälle.” tai ”Tällä hevosella on laitakauhu”  tms. Joskus hevosen menneisyyden seuraaminen voi olla vaikeaa, mutta usein paljon helpompaa kuin voisi luulla.

Kun hevosta myy ammattilainen vai sittenkin harrastaja itsekin?

Kun myyjä esiintyy ammattilaisena, harrastajan on voitava luottaa hänen sanaansa. Se että joku keksii ruveta tuomaan ulkomailta halpoja poneja ja myy niitä Suomessa, ei tee hänestä ammattilaista. Jos myyjä on ravipuolelta, ei hänellä ole välttämättä juurikaan ymmärrystä ratsuhevosen toivotuista ominaisuuksista. Yksityisiltä markkinoilta ostaessa piilee suuri riski vaikka myyjä esiintyisi ammattilaisena, joten ota aina oma luottoihminen, valmentajasi tai joku muu osaava henkilö mukaan hevoskaupoille sinun etujasi ajamaan.

Ratsupuolen hevosalan koulutuksen saanut tai pitkänlinjan ratsualan osaaja on ammattilainen, jolla on oltava hyvä ammattietiikka hevosta myydessä. Rahan ollessa kyseessä moni asia mutkistuu ja alun perin hyvätkin eettiset perusperiaatteet joustavat, jotta kauppa onnistuu.  

Pienet, hassut myyjän kommentit saattavat myös vaikuttaa ostopäätökseen isostikin. Hevonen esimerkiksi pelästyy kulmassa ja vaihtaa laukan. Myyjä naurahtaa ja sanoo, tämä oppii helposti laukanvaihdot.  Hevosen jännittyneisyys ei saa mitään huomiota tilanteessa ja ostaja luulee hevosen olevan lahjakas.  Ammattilaisella on vastuu siitä mitä hevosesta ostajalle sanoo tai jättää sanomatta.

Ihmisellä on myös suuri tarve pelastaa eläimiä. Jotkut myyjät osaavat myydä ostajalle tarinaa hevosen aiemmasta elämästä niin, että ostaja kokee tarvetta pelastaa tämän hevosen. Silloin tulee tehtyä päätös tunteiden, ei olemassa olevien faktojen perusteella ja usein talliin muuttaa jotain aivan muuta kuin oli alun perin suunniteltu.

Sekin on hyvä tunnistaa, että koeratsastustilanne nähdään myös vakuutusyhtiön kannanotossa yhdeksi eniten riskejä aiheuttavaksi tilanteeksi ratsastuksessa.

Luonteen vakautta, eli hevosen sisäänrakennettua kykyä hallita stressiä ei voi siis liikaa painottaa. Myös hevosen sisäinen asennoituminen ihmiseen on varmasti jo perinnöllinen ominaisuus. Toiset hevoset vaan pitävät ihmisen läheisyydestä enemmän kuin toiset. Hevosen kiltti luonne on sen yksilön elämänmittainen matka terveestä fysiikasta asialliseen käsittelyyn. Nuorella, juuri sisäänratsastetulla hevosella positiivinen eteenpäin ajatteleva mieli ja hyvä tuntuma kuolaimeen ja vakaa perusluonne kertoo terveydestä, hyvästä kehonhallinnasta ja tasapainoisesta mielestä.

Joskus harrasteratsuksi monilla osa-alueilla hyvin sopivilla hevosilla voi olla takaumia entisestä elämästä. Kipumuistia ja pelkoa, joka laukeaa yllättävissäkin tilanteissa, jotka muistuttavat entisen elämän ongelmakohtia. Vaikka ongelma on poistunut, voi käytös jäädä. Aina kun meillä on ongelma, sen ratkomiseen on olemassa avaimet ja harrastelijan tulee pyytää apua ammattilaisilta matalalla kynnyksellä. Joku ongelmaksi koettu asia saattaa laueta muutamilla oikeilla toistoilla ja pienellä uudelleen ajattelulla.

Jos ammattilainen kuitenkin sanoo, että huh huh, tämä on aika kova pala minullekin, ei se ole harrastelijan hevonen ollenkaan. Jos ongelmien ilmaantuessa harrastelija päättää jatkaa haastavan hevosen kanssa, harrastelija tarvitsee ammattilaisen vakaan tuen ja avun yhteiselle matkalle.  Myöskään fyysisiin ongelmiin ei aina ole hoitomuotoa, ja silloin eläin on jätettävä ratsastamatta tai päästettävä kokonaan kärsimyksistään.

Parhaimmillaan harrastehevonen on suuri, rakas ja ihmeellinen elämänkumppani, joka opettaa meille monia tärkeitä elämäntaitoja. Se on elämänsuunnan näyttäjä, tuki vaikeissa elämäntilanteissa ja ihmisen itsetunnon kohottaja.

Pahimmillaan harrastehevonen vie omistajansa kauemmas hevosista ja sosiaalisista kontakteista syöden tällä yhteisellä ongelmien täyttämällä matkalla itsetunnon aivan pohjamutiin asti. Joskus koko rakas harrastus loppuu pettymysten, pelon tai onnettomuuksien myötä.

Harrasteratsulla on valtavan suuret saappaat, eikä meillä ole tällä hetkellä riittävästi sopivia hevosia markkinoilla täyttämään tätä tarvetta.

Vaadi saada tietää hevosen taustat. Varo ihastumasta ja uskomasta myyjän yksittäisiin lausahduksiin tai myynti-ilmoituksen huomion kaappaus teksteihin ja kuviin. Ensimmäinen fiilis ja tunne voi hyvinkin johtaa ostajaa harhaan ja tärkeät faktat jää harmillisesti huomioimatta.

Kysy, soita ja selvitä. Harrasteratsun historia ei saa olla mysteeri vaan käsikirja, kuinka tämän hevosen kanssa tulee toimia, on toimittu, mikä sille sopii ja miten harrastajan tulee edetä jatkossa, jotta hevonen pysyy hyväntuulisena ja tyytyväisenä, kilttinä ja turvallisena harrasteratsuna.

Olehan tarkkana hevoskaupoilla!

Esma

Seuraa meitä